Kehityksemme pienestä kyläseurasta Pohjois-Suomen suurimmaksi yleisurheiluseuraksi on alkanut vuonna 1997, jolloin järjestettiin ensimmäistä kertaa yleisurheilukoulu. Tätä ennen seuraamme edusti vain muutama yksittäinen urheilija. Jo ensimmäisenä vuonna osallistujia oli yli 100, ja määrä on kasvanut nykyisilleen yli 600 vuosittaiseen lisenssiin. Suomen Urheiluliiton valtakunnallisessa Seuraliiga-luokittelussa olemme Superliiga-sarjassa, 20 parhaan joukossa sijalla 17. Nuorten sarjoissa sijoituksemme on 8.
Meille on tärkeää pysyä matalan kynnyksen urheiluseurana, jonne jokainen on tervetullut ja jossa jokainen on yhtä tärkeä tasoonsa ja tavoitteisiinsa katsomatta. Talkootoiminnan avulla olemme pyrkineet pitämään myös osallistumismaksut matalina. Seurassamme jokainen pääsee tutustumaan yleisurheilun saloihin ja kokemaan liikunnan iloa omalla tasollaan. Suosittu yleisurheilukoulumme ottaa vastaan nuoremmat ja aloittelevat liikkujat. Tarjoamme myös tasokasta kilpavalmennusta. Kilpailijoitamme on jo vuosia nähty SM-tasolla mitalisijoilla.
Yhteisöllisyys on meille tärkeä arvo. Seuramme tunnetaan kansallisissa yleisurheilupiireissä siitä, että kannustamme aina toisiamme ja iloitsemme toisten onnistumisista yhtä lailla kuin omistamme. Tätä ajatusta toteutamme kaikenikäisten urheilussa – yhdessä liikkuminenkin on hauskempaa. Tule mukaan lämminhenkiseen urheiluperheeseen!