Aura on vuonna 1949 Kuivasjärvellä kyläseuraksi perustettu urheiluseura. Nykyisin jäseniä on noin 750. Olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmaksi yleisurheiluseuraksi noin 600 vuosittaisella lisenssillämme. Seuramme ainoana lajina on tällä hetkellä yleisurheilu. Aiemmin toiminut hiihtokoulu on tällä hetkellä vetäjäpulan vuoksi tauolla.
Suomen yleisurheilupiireissä Aura tunnetaan lämminhenkisyydestään. Aurassa kaikki ovat kuin yhtä perhettä ja Aura-henki onkin jo muodostunut aivan omaksi käsitteekseen. Yhteishenkemme on huomattu ympäri Suomea yleisurheilukentillä.
Aurassa voit olla harrastelija tai huipulle tähtäävä urheilija. Mahdollistamme jokaiselle urheilijalle polun lapsesta huippu-urheilijaksi.
Auran oma toimipiste Auranmaja toimii talvisin Kuivasjärvellä hiihtomajana ja muulloin se on vuokrattavissa esimerkiksi juhlapaikaksi. Majan tuotoilla tuemme Auran urheilijoita. Tuotot mahdollistavat alhaiset harrastusmaksut ja matalan kynnyksen tulla mukaan toimintaamme.
SEURAN ARVOT:
YHDENARVOISUUS: Jokaisella on mahdollisuus harrastaa omana itsenään ja kokea urheilun ilo.
VAPAAEHTOISUUS: Matalankynnyksen seuran ehto, kustannukset saadaan pidettyä matalina.
INTOHIMO YLEISURHEILUA KOHTAAN: Halu kehittää itseä, seuraa ja urheilijoita eteenpäin. Yleisurheilun rakastaminen!
AURAPERHE: Jokaista auralaista arvostetaan ja haluamme pitää heidät seuramme toiminnassa kiinni. Haluamme pysyä helposti lähestyttävänä urheiluseurana.
Haluamme pysyä urheiluseurana kehityksessä mukana. Haluamme olla tarjoamassa yleisurheilua kaikenikäisille liikkujille, painottuen lapsiin ja nuoriin.